JP Vuorio - Instructor trainer,
course director
Aloitin sukeltamisen Suomessa vuonna 1994 ja tein 200 ensimmäistä sukellustani suomalaisissa olosuhteissa. Kouluttajakurssini sekä -tutkinnon tein Aqabassa, Jordaniassa. Koulutettuani ja kerättyäni kokemusta Suomessa palasin Aqabaan saamaan lisäkokemusta kiireisessä sukelluskeskuksessa työskentelemisessä. Yhden talvisesongin jälkeen siirryin Turkin Fethien kautta Marmarikseen, jossa koulutin neljä kautta toimien myös keskuksen operointivastaavana sekä venepäällikkönä yli sata sukelluskokeilijaa päivässä operoivalla veneellä samalla, kun itse koulutin PADI-kursseja.
Turkin jälkeen koulutin pari-kolme vuotta Suomessa. Sitten siirryin kohtuullisen pitkäksi aikaa Thaimaan Phuketiin kouluttamaan ja operoimaan talvikausina. Nykyisin vaikutan enimmäkseen Suomessa.
Vuonna 2002 olisin saanut PADIn TecRec Instructor Trainer statuksen kokeet tekemällä, mutten tuntenut itseäni silloin valmiiksi van jäin odottamaan ja keräämään kokemusta. Viimein, vuonna 2015 viimeistelin TecRec-kouluttajakoulutukseni. Nykyisin sukellan tekkiä enemmänkin itselleni, pitääkseni mielen virkeänä.
Motto:
Jos asia on tekemisen arvoista, tee se oikein ensimmäisellä kerralla (vaikka aikaa kuluisikin enemmän tai se maksaisi)
PADI-Instructor
|
#73210
|
since 1995
|
DAN-Instructor
|
#26004EI
|
since 1996
|
PADI Course Director
|
#73210
|
since 1999
|
DAN Instructror Trainer
PADI TecRec Trainer
|
#26004EIT
#73210
|
since 2003
|
Experience in teaching :
95-96 |
Suomessa ,
Polarsukellus |
96-97 |
Aqaba, Jordania
Sea Star Watersports |
97-00 |
Fethie / Marmaris, Turkki
Divers Delight,
Aquavision |
00-04
|
Suomessa ,
Aquanauts Helsinki |
00-03 |
Gran Canary Islands,
Aquanauts Dive Center,
IDCs |
03-04 winter |
Phuket,Thaimaa
Raya Divers |
09/03- 09/08
09/09 - 12/14
4/2014-
4/2018-
01/1997-12/2020
|
Phuket,Thaimaa
Raya Divers
Phuket, Thaimaa
JP-Diving
Oludeniz, Turkki
Lykia World Diving Centre (IDC)
Helsinki, Finland
SeaSafety (IDC)
Vantaan nuorisotoimi |
e-mail: jp@jpvuorio.com send e-mail
Page Updated 24.12.2023 |